Kirkonkylän koulun koulutapaaminen 19.8.2006

Kouluhistoriikki, koonnut Harri Tonder

1.    RUOKOLAHDEN KOULULAITOKSEN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET

2.    KIRKONKYLÄN KOULUN PERUSTAMISVAIHEET

3.    ENSIMMÄISET KOULUVUODET

4.    SOTAVUODET JA PULA-AJAN KOULU

5.    KOULUN VIIMEISET VUOSIKYMMENET

6.    KOULUN OPETTAJAT

7.    KOULUSSA TAPAHTUI

8.    TUHOON TUOMITUSTA TAITOTALOKSI

9    KOULUTAPAAMINEN    19.8.2006 

 

 

RUOKOLAHDEN KOULULAITOKSEN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET

Ensimmäinen lippujuhla Ruokolahden kirkolla 1925, kuva: H Ahonen1930-luku

Ruokolahden ensimmäinen kansakoulu Salosaaren Vaittilassa aloitti toimintansa vuonna 1875. Tuolloin koko maassa oli reippaasti alle sata kansakoulua, ja kouluttomia kuntia vielä lähes 400.

 Ei koulun synty Vaittilaankaan itsestään selvyys ollut, sillä tarvittiin monia eri vaiheita, ennen kuin koulun syntysanat voitiin lausua. Miksi ensimmäinen kansakoulu sijoitettiin saareen? Siihen voidaan löytää useitakin syitä. Ensiksikin vesitiet olivat tuolloin luonnollisia kulkuväyliä, eivät suinkaan esteitä. Saarelta löytyivät myös tilat koululle hovin rakennuksista, ja olihan siellä toiminut jo aiemmin kirkon ylläpitämä "pitäjäkoulu" saaren pappilassa.

 Pian kuitenkin esille nousi myös haittoja, ja alettiin puuhata koulun siirtoa mantereelle Mustikkaniemeen. Hanke ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

 Lähes neljännes vuosisadan Vaittila oli laajan pitäjän ainut kansakoulu, kunnes sitten vuonna 1896 perustettiin Siitolan koulu. Kaksi vuotta myöhemmin (1898) tuli koulu Pohjalankilaan ja vuonna 1899 Tainionkoskelle.

 Vuosisadan vaihteen jälkeen koulujen perustamisessa oli muutaman vuoden tauko, kunnes niitä alkoi syntyä kuin sieniä sateella. Kaukaisimmatkin kylät saivat oman koulunsa, mutta kirkonseutu oli edelleen ilman koulua. Miksi? Yksi syy oli tietysti Vaittilan koulun läheisyys. Kirkon ympäristöön ei ollut myöskään syntynyt vahvaa asutusta, koska seurakunta omisti kaikki Pappilanlahden läheisyydessä olevat maa-alueet.

 

KIRKONKYLÄN KOULUN PERUSTAMISVAIHEET

1920-luvun alkaessa alkoi koulun perustaminen nousta yhä useammin esille. Niinpä kunnanvaltuusto päätti vihdoinkin rakennnuttaa kirkon seudulle 2-opettajaisen kansakoulun. Jo hyvissä ajoin valittiin sille ensimmäinen johtokunta, joka piti ensimmäisen kokouksensa 10.3.1922: kirkkoherra, rovasti August Wilhelm Lund, pj, herra Matti Paajanen, vpj, konttoristi, herra Wilho Gröngvist, kirjuri, rouva Vappu Pätilä, suntio Oskari Halonen, talollinen August Toiviainen.

Johtokunta oli hyvin aktiivinen ja toimi tarmokkaasti asian jouduttamiseksi. Niinpä sen aloitteesta oman koulun valmistumista odotellessa 1.8.1922 aloitti toimintansa alakoulu Immalansahalla Tornatorin tiloissa. Sillä oli yhteinen opettaja Vaittilan koulun kanssa, ja koulua pidettiin 18 viikkoa kummassakin paikassa.

 Pitämässään kokouksessa 4.4.1922 johtokunta totesi olevansa eri mieltä tulevan koulun koosta. Sen tulisikin olla 3-opettajainen. Esityksensä tueksi johtokunta esitti 125 nimeä käsittävän listan piirin kouluikäisistä lapsista. Samassa kokouksessa sopivaksi koulun paikaksi katsottiin kirkkoherran virkatalon mailla oleva Tienpakan pelto. Kirkkoherra Lund suostui myös sen luovuttamiseen. Tässä samassa kokouksessa johtokunta pyysi kunnanvaltuustoa ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin alueen pakkolunastamiseksi. Keneltä, jää vastausta vaille.

Tunnettu koulurakennusten suunnittelija ja piirtäjä Toivo Salervo tarjoutui 12.8.1922 itse piirustusten tekijäksi. Tarjouksen mukana oli jo selvä aikataulu rakentamisille. Kivijalkapiirustukset tulevat parin viikon kuluessa, lopulliset piirustukset kuukautta myöhemmin, perustukset ja kivijalka valmiiksi syksyllä 1922, hirret rakennuspaikalle ensimmäisten rekikelien aikana, rakennus valmiiksi talvella 1923, kevätlämpimillä sisustustyöt ja kesälämpimillä maalaustyöt. Hämmästyttävän nopeaa toimintaa lähes sadan vuoden takaa. Kiire tuntui olevan kaikilla muilla paitsi kunnan päättävillä elimillä.

Niinpä 13.9.1922 pappilassa pidetyssä johtokunnan pöytäkirjassa kunnanvaltuustoa kiirehditään hyväksymään rakennuspiirustukset sekä päättämään kenen huoleksi rakennustyöt tulevat . Kunnassa oli ilmiselvästi vitkasteltu.

 Johtokunta sai tahtonsa läpi. Koulun tehtäisiin kolme luokkahuonetta sekä veistosali. Asuntoja tulisi myös kolme: miesopettajalle, naisopettajalle sekä alakoulunopettajalle. Toivo Salervo puhuikin suuresta koulusta.

 11.10.1922 saatiin rakennusmestari V.Einolan (Tainionkoskelta) laatima kustannusarvio, ja 25.11.1922 pidettiin urakkahuutokauppa, jossa rakentamisen takaraja määriteltiin niin, että koulun on oltava valmis 1.8.1923.

 Mutta jälleen johtokunnan oli puututtava asioiden kulkuun. 4.12.1922 päivätyssä kirjeessä johtokunnan puheenjohtaja kirkkoherra Lund kiirehtii kustannusarvion hyväksymistä. Talvi oli jo alkanut, ja rakennustyöt mitä ilmeisimmin vauhdissa, vaikka asioiden virallinen käsittely vielä kesken.

Piirustusten laatija Toivo Salervo oli papereissaan puhunut vaihtoehdoista A ja B, mutta kuitenkin niin, että aina pitkä julkisivu tulisi Saimaalle eli etelään päivn. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kivijalka pyörähti ympäri. Virhe on oikeastaan helppo ymmärtää, kun tietää asioiden kulun. Virhettä ei myöskään korjattu, vaan rakentamista jatkettiin. Oikeastaan virhe olikin onni. Monet asiat puoltavat koulun nykyistä asentoa.

 5.4.1923 pidetyssä kokouksessa johtokunta viimein löysi koulun rakentajat. Hakkausurakka päätettiin antaa työryhmälle P.Wehviläinen ja kumppani. Myöhemmin he saivat kehoituksen suurentaa ryhmäänsä, sillä tavoite koulutyön alkamisesta oli edelleen elokuun alku. Kouluhallitus oli viimein vahvistanut rakennuskustannuksiksi 487600 mk, kun arvio oli ollut 505564 mk.

 15.5.1923 aikataulua muutettiin ja tavoitteeksi asetettiin nyt 1.9.. Samassa kokouksessa päätettiin kysyä Rasilan nuorisoseurataloa koulutaloksi, jos oma koulu ei valmistuisi uudenkaan aikataulun mukaan.

 Hyväksi esimerkiksi päätösten perässä kulusta käy valtioneuvoston, siis maan hallituksen tekemä päätös koulutontin pakkolunastamisesta. Tuo päätös on päivätty 1.2.1923. Koulu oli kuitenkin päätetty rakentaa millä hinnalla hyvänsä, ja johtokunta oli se, joka päävastuun kantoi.

 30.8.1922 johtokunnan pitämän kokouksen pöytäkirja kertoo sanatarkasti näin: kun kerran kunnalla on sitäkin asiaa varten rakennusmestari otettu töitä valvomaan, jättää johtokunta kokonaan tästä puolin kaikki lopputyöt hänen hoitoonsa ja vastuullensa.

 Uusi aikataulukin petti pahemman kerran, ja koulutyö jouduttiin aloittamaan nuorisoseuratalolla. 11.10.1923 johtokunta lähetti kunnanesimiehelle muistutuksen rakentamisen viivästymisestä. Kun sitten viimein joulun jälkeen uuteen taloon muutettiin, oli se vieläkin osittain keskeneräinen. Siirretyt koulun vihkiäiset pidettiin 22.4.1924.

 

 ENSIMMÄISET KOULUVUODET

Ruokolahti oli saanut 20. kansakoulunsa, kaksikerroksisen ja komean koulutalon, jonka hirret oli kaadettu Salosaaresta uittaen tuotu Pappilanlahden pohjukkaan.

 Koulutyö Kirkonkylän kansakoulussa alkoi 3.9.1923. Puolet johtokunnan aikaisemmin ilmoittamasta oppilasmäärästä eli 69 aloitti koulunkäynnin uudessa talossa. uuden piirin Vaittilassa koulua käyneet siirtyivät omaan kouluun. Haloniemeläiset olivat käyneet Virmutjoella. Nyt hekin siirtyivät Kirkonkylään. Vaittilasta siirrettiin joitakin siellä sijainneen lastenkodin lapsista kasvatuksellisista syistä kouluun salmen toiselle puolelle. Immalan sahalta kouluun tuli runsaasti oppilaita. Koulun alkamispäivä kirjattiin silloin komeasti näin 19 3/9 23.

 Luokittain koulun ensimmäiset oppilaat jakaantuivat seuraavasti: I osasto 20 oppilasta, II osasto 22 oppilasta, II osasto 13 oppilasta, IV osasto 14, yhteensä 69. Oppilaista 39 oli poikia ja 30 tyttöä.

 Jos oli ollut kiire rakentamisessa, oli sitä myös opettajien hankinnassa. Vasta 15.5.1923 johtokunta julisti virat auki ja suoritti vaalin 29.6.. Virkoja haki kaiken kaikkiaan 21 opettajaa. Koulun ensimmäisiksi opettajiksi valittiin Tyyne ja Emil Ahonen (Turun ja Porin lääni) sekä Ida Teräväinen, neito, kuten pöytäkirja häntä tituleeraa.

 Seuraavana vuonna oppilasmäärä nousi 99:ään, sitten oli tasan sata ja lukuvuonna 1926-27 128. Se jäi myös alkuajan korkeimmaksi luvuksi. Toinen huippu oli vuonna 1947, 122 oppilasta. Oppilasmäärässä tapahtui vuosien varrella hyvinkin suuria vaihteluja. Ensimmäisen kerran koulua puuhattiin 2-opettajaiseksi jo vuonna 1941. Se ei silloin onnistunut, eikä se toteutunut myöhemminkään.

Vuosikertomuksista käy ilmi, että ensimmäisenä kouluvuonna oppilaiden käytös oli moitteetonta, toisena tyydyttävää. Koska varattomia oppilaita oli paljon, vaate- ja ravintoavustuksia jaettiin heti alusta alkaen. Koulukeittola aloitti toimintansa vuonna 1936 niin, että varakkaammatkin voivat maksua vastaan saada aterian. Vuonna 1927 koulu oli kymmenen päivän ajan suljettuna tuhkarokkoepidemian takia.

 Ensimmäiset vuodet koulurakennus oli puhdas hirsitalo, mutta vuonna 1928 ulkoseinät vuorattiin höyläämättömillä laudoilla ja maalattiin vesiväreillä. Seuraavan kerran talo maalattiin vuonna 1937. Sisätilojen hirsiseinät peitettiin pahvein ja tapetein.

 Vuonna 1927 koulun oppilaskirjastoon hankittiin ensimmäiset kirjat kesällä pidettyjen iltamien tuloilla. Kirjastoon tulivat mm. Hilja Haahti: Saarnaaja, C.Vangner: Miehuullisuus, Historiallinen raittiuslaulukirja, Risto Roopenpojan elämä, Poikien maanviljelyskirja.

 Vuonna 1928 koululle hankittiin 500 kuvaa käsittävä kansankuvia-kokoelma sekä peltilaatikossa oleva heijastinkone niiden näyttämiseen. Erittäin huomattava hankinta tehtiin vuonna 1937. Silloin ostettiin kaksi Suunto-kompassia, vaikka Tuomas Vohlosen maailmankuulu keksintö oli vasta vuoden vanha. Hankintaan vaikuttivat varmuudella Vohlosen ruokolahtelaisuus ja hänen suorittamansa kokeilut koulun ympäristössä. Koulun pojat olivat mukana kokeilutyössä.

 

SOTAVUODET JA PULA-AJAN KOULU

Sotavuodet näkyivät myös koulun toiminnassa. Koulutyö keskeytyi sodan alettua 30.11.1939. Myöskään kevätlukukaudella 1940 koulua ei pidetty. Koulutyö jatkui vasta elokuun 20. päivänä 1940, silloinkin eri luokilla eri aikaan. Oppilaille oli annettu kotitehtäväksi sodan tilannekartan piirtäminen.

 1941 puolustuslaitos pirstoi opettajien pellot piikkilanka-aidoilla mylläsi maat kaivamalla konekivääripesäkkeitä ja juoksuhautoja (ote talousarviosta opettajien vaatiessa korvausta). Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana koulussa oli myös pienimuotoinen sotilassairaala. Syksyllä 1944 koulu pääsi alkamaan vasta marraskuussa sotilasmajoituksen takia. Koska koulu sijaitsi Kärinkijärven ja Pappilanlahden välisellä kannaksella, oli tärkeätä rakentaa sille hyvä puolustuslinja. Niinpä Pappilanlahdella sijaitseva saarikin hakattiin putipuhtaaksi.

 Sodan surausta oli myös se, että 1944 koulutyö keskeytyi 16-26.1 väliseksi ajaksi, koska koululta loppuivat polttopuut. Kaikki oli tiukalla, suolakin. Niinpä johtokunta haki tarkastajalta kirjallisesti lupaa sienien suolaukseen. Tarkastaja sen myös kirjallisesti antoi.

Kodeissa tarvittiin lasten apua. Perunankaivuulomat venyivät useamman viikon pituisiksi. Kunnankirjuri, myöhemmin kunnanjohtaja Simo Keltanen seurasi tarkasti kunnan eri laitosten edesottamuksia. Hän lähetti kärjekkäistä kirjeitä ja antoi varsin yksityiskohtaisia neuvoja. Marraskuussa 1944 lähettämässään pitkässä kirjeessä hän moitti opettajia tuhlareiksi ja taitamattomiksi. Hän neuvoi, miten puut oli uuniin ladottava ja miten niiden sytytys tapahtuu parhaiten. Hän antoi määräyksen, kuinka usein saunaa saa lämmittää ja miten luokkia pitää tuulettaa. Hän myös lupasi valvoa antamiaan määräyksiä. Mutta kuten aikaisemmin todettiin, puut pääsivät kuitenkin loppumaan. Ei kunnanjohtaja väärässä ollut.

 

KOULUN VIIMEISET VUOSIKYMMENET

Vuosina 1958-59 koululla tehtiin peruskorjaus. Silloin rakennettiin myös uusi piharakennus, jonka alakertaan tuli lämpökeskus. Vanhat isot puu-uunit purettiin luokista, ja opettajien asuntojen komeat kaakeliuunit (6 kpl) saivat väistyä, kun tilalle tulivat lämpöpatterit. Tänä päivänä ne varmuudella säästettäisiin. Kantovesi väistyi vesijohtojen tieltä. Opettajat saivat sisävessat, mutta oppilaat kävivät edelleen vanhan piharakennuksen käymälöissä, johon liittyy monta muistoa ja tarinaa. Uuteen piharakennukseen tuli myös asunto keittäjä-talomiehelle.

Vuonna 1958 koulu muuttui myös 4-opettajaiseksi ja pysyi sellaisena loppuun (1980) saakka. Suuret ikäluokat olivat aloittaneet koulunsa, ja myöhemmin oppilasmäärä nousi yli 200.

 Vuosi 1969 oli merkittävä vuosi Ruokolahden koululaitoksen historiassa. Täällä siirryttiin maan ensimmäisten joukossa peruskoulukokeiluun ja vuonna 1972 Ruokolahti oli niiden kuntien joukossa, joissa itse peruskoulu alkoi. Luonnollisesti Kirkonkylän koulu otti samat mahtavat askeleet. Peruskoulu toi mukanaan myös uuden koulutalon - Keskuskoulun. Tammikuussa 1972 Kirkonkylän ylimmät luokat (4.-6-) siirtyivät uuteen koulurakennukseen. Vennonmäelle jäivät siis vain alaluokat (1.-3.) ja heidän opettajansa. Näin koulun toiminta jatkui kahdessa paikassa, ja jotkut opettajatkin joutuivat tekemään työtä molemmilla kouluilla.

 1973 Kirkonkylän koulu täytti 50 vuotta. Silloin järjestettiin suuri koulujuhla. Juhlassa esitettiin opettaja Aune Patjaksen kirjoittaman ja entisen oppilaan Jorma Riikosen säveltämä juhlakantaatti, jonka ensimmäinen säkeistö kuului näin: "Pihakoivut- vaahterat vanhat / jos kertoa tänään vois / niin paljon, paljon niillä / kerrottavaa ois. / Ne kertoa voisi kuinka / nous koulumme kurkihirsi / ja vuosittain keväisin kaikui / riemumielin tuo suvivirsi."

70-luvun puolivälissä koulun pihapiiri koki suuren muutoksen. Vanha piharakennus, jossa olivat edelleen oppilaskäymälöiden lisäksi navetat, aitat ja halkovajat, purettiin. Siitä muistona on nykyisten rakennusten välillä, pihalyhdyn alla osa sen rappukiviä tilataideteoksena. Uutta piharakennusta jatkettiin, ja viimeiset kouluvuodet oppilaat saivat käydä sisävessoissa. Jälleen uusi aikakausi oli alkanut Vennonmäellä.

 Seuraava merkittävä vuosiluku olikin 1980. Keväällä uudet oppilaat kävivät vielä ilmoittautumassa "keltaisella koululla", mutta syksyllä he aloittivatkin koulunsa Keskuskoululla. Kesän aikana oli salamavauhdilla syntynyt päätös koulutoimen lopettamisesta Vennonmäellä. Tilalle tuli metsäkoulu, jonka oppilaat ja toiminnot täyttivät vanhan ja kunniakkaan rakennuksen ja sen pihapiirin. Jälleen oli alkanut uusi ajanjakso Kirkonkylän koulun historiassa, mutta nyt tutun paikan ulkopuolella.

        

 KOULUN OPETTAJAT

Kirkonkylän koulu Vennonmäellä toimi lasten ensimmäisenä opinahjona 67 vuotta. Noina vuosikymmeninä siellä työskenteli ja asui kolme opettajapariskuntaa. Voidaankin puhua Ahosten, Sorjosten ja Koivuvaarojen aikakausista.

 Opettaja Aune Patjaksen pitkä opettajaura on oleellinen osa Kirkonkylän koulua. Tuulikki Pekkalan (myöh. Toiviainen) ja koulun alkuaikojen Ida Teräväinen kuuluivat otsikon kertomiin opettajiin. Tyyne Ahonen 1923-1958, Emil Ahonen 1923-1958 (koulunjohtaja), Ida Teräväinen myöh. Nopola 1923-1936, Aune Patjas 1942-1980, Pirkko Sorjonen 1958-1971, Jouko Sorjonen 1958-1980 (koulunjohtaja), Anja Koivuvaara 1971-1980, Matti Koivuvaara 1971-1980 (koulunjohtaja).

Koulun opettajakunta on oman koulutyönsä ohella osallistunut monenlaisiin koulun ulkopuolisiin toimintoihin: maanviljelys, puutarhanhoito, suojeluskunta, musiikki, kuvataide, kirjallisuus, partio, lotat, muu järjestö- ja yhdistystoiminta.

 Pitkäaikaisten vakinaisten opettajien lisäksi koululla on tarvittu suuri joukko väliaikaisia ja sijaisopettajia. Pitkäaikaisimmista koulutyöntekijöistä mainittakoon Aino Silkola ja Varpu Raijas. Koululla opettajilta vapaana olleessa huoneistossa ovat asuneet useat perheet ja yksityiset henkilöt.

 Johtokunnat ovat aina olleet tärkeä osa koulua. Ensimmäisen johtokunnan aktiivisuudesta on jo ollut puhetta, mutta on vielä korostettava sen puheenjohtajan rovasti Lundin ansioita. Suntio Halosilla, isällä ja pojalla, Oskarilla ja Uunolla on pitkätaival johtokunnassa.

 

KOULUSSA TAPAHTUI

Martti Toiviaisen muistikuvia omalta kouluajaltaan Vennonmäen koulussa.

Perheellämme on ollut pitkäaikainen kosketus Vennonmäen koulun toimintaan, sillä kaikki viisi minua vanhempaa sisartani ovat käyneet samaa koulua, kaksi heistä jo koulun ensimmäisinä oppilaina. Näin kodistamme on yhtäjaksoisesti ollut oppilaita aina koulun perustamisesta lähtien oman koulunkäyntini päättymiseen vuoteen 1942 asti. Toinen tiiviimpi ajanjakso kosketuksissa kouluelämään alkoi vuonna 1960 mentyäni naimisiin koulun opettajan Tuulikki Pekkalan kanssa ja kolme lastamme ovat myös olleet oppilaina Vennonmäellä aina siihen asti, kun koulu siirtyi keskuskoululle.

Aloitin oman koulunkäyntini syksyllä 1935 aivan sattuman kautta. Leikkitoverini, naapurin Matti oli kouluiässä, mutta hän ei ollut ollenkaan innokas lähtemään yksin koulutielle. Niinpä hänen äitinsä kyseli, voisinko minä lähteä viikoksi Matin seuraksi kouluun, ja siihen äitini suostui. Kaksi Käringin poikaa taivalsi sitten yhdessä tuon parin kilometrin matkan. Opettaja kutsui nimeltä kouluun tulovuorossa olevat, mutta yhtä nimeä ei luettelosta löytynyt. Asia selvisi, kun Matin isosisko kertoi, että olen Matin kaveri ja tullut vain seuraksi. Sain sitten luvan olla viikon kuunteluoppilaana. Viikko kului mukavasti ja lauantaina opettaja Iida Nopola sanoi, että voisin kysyä vanhemmilta saisinko jäädä kouluun oikeasti oppilaaksi. Kun siihen suostuttiin, niin tulin aloittaneeksi koulun vuoden etuajassa.

Koulunkäynti toi mukanaan paljon uusia kavereita ja uusia, jännittäviä asioita, joita en pienen kylän yhteisössä ollut kohdannut. 30-luvun kesät olivat lämpimiä ja syksyisin sekä keväisin oli pitkään kauniita ilmoja, niinpä koulumatkat sujuivat kävellen tai juosten, välillä tavoiteltiin nopeusennätystä koulusta kotiin juostessa. Talvella lyhennettiin matkaa oikaisemalla Käringin jäätä pitkin, siinä paleltuivat posket ja korvat monta kertaa, kun lapsilla ei ollut nykyisiä, lämpimiä varusteita. Koulupiirin rajoilla asuvilla oli vielä hankalampaa, matkaa yli 6 km, tiet ummessa, joten kauempana asuville tuli talvella poissaolopäiviä hyvinkin paljon.

Nouseepa mieleeni pari muistumaa alaluokilta.

Välillä piti kokeilla joukon järjestystä ihan nyrkeillä, tuloksena oli jälki-istuntoa 10 minuuttia. Ajattelin asiasta mitään kotona. Juoksin kotiin ennätysajassa, ettei kukaan huomaa minun tulevan myöhässä. Juttu onnistuikin, mutta ennen iltaa tuli naapurin tyttö meille ja kertoi jälki-istunnosta, seurauksena oli kovat nuhteet ja äidin päivittely: "Mahtaa tuo poika vielä vankilaan joutua!"

Toisen luokan syksyllä kuoli eräs luokkamme oppilas. Koko luokka osallistui hautajaisiin, marssimme rivissä pappilan puutarhaan hakemaan jokaiselle käteen kukkasen, jotka heitimme hautaan. Olin saanut tehtävän tuoda opettajan kanssa seppeleen haudalle. Seppelenauhoissa oli koukeroista tekstiä, joten opettaja antoi etukäteen kirjasta säkeen, jonka opettelin ulkoa ja luin seppelenauhasta kiinni pidellen.

Koulunkäynti oli monella tavalla mukavaa, kouluaineet olivat mielenkiintoisia ja opettajat olivat edistyksellisiä. Meillä oli muun muassa käytössä kouluradio, kun opettaja Ahonen toi oman radionsa luokkaan, opiskelimme radiotunneilla jopa viron kieltä. Urheilutunneilla harjoiteltiin myös uutta liikuntamuotoa, suunnistusta, sillä olihan opettajan ystävä Tuomas Vohlonen suunto-kompassin keksijä, mistä johtuen kai opettajakin oli innostunut suunnistuksesta. Keväällä 1939 tehtiin luokkaretki Viipuriin linja-autolla. Matkaa oli n. 70 km, reitti kulki Valtionhotellin ohi Kuurmanpohjan kautta. Välillä pysähdyimme tutkimaan rapakivialueen kiviä. Viipurissa käynti oli meille monille ensimmäinen kaupunkimatka, joten ihmeteltävää riitti. Raitiotievaunut mennä kolistelivat kaduilla, hevos- ja autoliikenne oli vilkasta. Tutustuimme uuteen komeaan kirjastotaloon, maakunta-arkistoon, SOK:n myllyyn ja näkkileipätehtaaseen ja mikä parasta Valion meijeriin. Siellä jäätelöosastolla saimme kukin makean suklaajäätelötikun.

Opettajat harjoittivat opetustyön ohessa maanviljelystä ja puutarhan hoitoa koulun mailla. Heillä oli pari lehmää, sika sekä kanoja. Opettaja kävi välitunnilla kanatarhassa jakamassa maissia ja jyviä sekä keräämässä munia. Puutarha oli loistokunnossa, siellä kukoistivat niin omenapuut, marjapensaat kuin monenlaiset kukatkin. Siellä oli myös taimilavat, joista sai keväisin käydä ostamassa kukkien ja puutarhakasvien taimia.

Mieleenjäävä 30-luku loppui tylysti syksyllä 1939 juuri kun koulutyö oli päässyt hyvään alkuun. Silloin alkoivat sotaa enteilevät tapahtumat kantautua myös koulun arkipäivään. Opettaja saattoi ilmaantua viimeiselle tunnille suojeluskuntapuvussa ja lähteä heti tunnin päätyttyä SK:n. esikunnan kokoukseen. Seurasimme kovasti tapahtumien kehitystä varsinkin yleisen liikekannallepanon alettua. F. E Sillanpää kirjoitti kuuluisan marssilaulunsa, kun se julkaistiin Hakkapeliitta-lehdessä, aloitimme heti sen opettelun. Mutta marssilaulun harjoittelu loppui melko pian kuten koko koulunpito, sillä sota syttyi ja pääsi jatkumaan vasta syksyllä 1940. Talvisodan aika oli täynnä jännitystä pommituksineen, ilmataisteluineen, sankarihautauksineen. Ikäiseni koululainen ei täysin tajunnut ajan vakavuutta, uutta ja outoa tapahtui niin paljon, että ne valtasivat pojan ajatukset.

Talvisodan suurin ilmataistelu, Emi Ahonen otti kuvan koulun pihalta taistelun laannuttua.

Talvisodan päätyttyä alkoi sotilasmajoitus, talojen tuvat täyttyivät sotilaista, koulun lähiympäristö muuttui linnoitustyömaaksi. Pappilanlahden ja Käringin välille laitettiin piikkilankaeste ja panssariesteitä rakennettiin kivistä, ja mm. nykyisen Hirvosen talon takaiseen rinteeseen tehtiin iso maaleikkaus. Konekivääripesäke sijaitsi koulun pihalla nykyisen pihaan tulevan tien vieressä. Keväällä 1941 koulumme oppilaat sentään ennättivät osallistumaan Ruotsi-Suomi maaottelumarssiin, mutta jatkosodan alettua kesällä otettiin koulukin sotilaskäyttöön.

Hyvin pian näkyi ja tuntui sodan vaikutus muuttuneissa oloissa, kun syksyllä mentiin kouluun, koettiin pulaa kaikesta tarpeellisesta. Niinpä koulutyöhön tuli hyvin tärkeänä osana talkootyöt ja erilaiset keräykset. Kerättiin pihkaa, marjoja, luita, kumiromua. Tehtiin halkoja ja eläimille lehtikerppuja ja heinää ja maatalouskerhossa kasvatettiin vihanneksia ja juureksia, kaikenlainen työ oli arvossaan, koska kaikesta oli puute. Sadonkorjuuaikaan annettiin lomia, yleensäkin käytännön työt nousivat tärkeimmiksi kuin teoria-aineet. Näin sota-aika leimasi koko koulutyöskentelyä. Isänmaalliset laulut kajahtivat laulutunneilla. Viimeisellä luokalla oli oppikirjana myös maanpuolustusalkeidenopas. Sotilaspoikatyö alkoi koulun tiloissa, ilmakiväärillä ammuntaa harjoiteltiin veistoluokassa. Sodan vuoksi jäivät oppimäärät vajaiksi, tästä johtuen joutui luokkamme päästötodistuksen saadakseen käymään ylimääräisen syyslukukauden 1941 ja jatkokoulun muutamana iltana viikossa kevätkaudella 1942. Monenlaiset kotityöt odottivat tekijäänsä. Vennonmäen koulun antamilla tiedoilla, opeilla ja esimerkeillä ovat elämän vuosikymmenet sitten kulkeneet ja kuljettaneet eteenpäin.

 

 TUHOON TUOMITUSTA TAITOTALOKSI

Syksyllä 1980 Vennonmäellä aloitti toimintansa metsureita valmistava oppilaitos, ja koko kiinteistö siirtyi sen haltuun. Ruokolahden kuta oli kuitenkin edelleen omistaja, mutta kunnan mielenkiinto sen kunnossapitoon herpaantui vuosi vuodelta. Se koettiin rasitteeksi. Metsäkoulullekin ratkaisu oli vain väliaikainen omia tiloja odotellessa.

Entisen Vennonmäen koulun alamäki oli alkanut. Kunnossapidossa tehtiin vain se, mikä oli aivan välttämätöntä.

Kun metsäkoulu 90-luvun puoliväliin mennessä sai omia tilojaan ja siirtyi niihin, palautui talo taas kunnalle. Nyt sinne sijoitettiin kansalaisopiston toimintaa: kutojia ja muita käden taitajia, vuokralaisia yläkertaan ja piharakennukseen. Taideyhdistys sai myös varastotilan entisestä koulukeittolasta sekä oikeuden muidenkin tilojen käyttöön. Lasten kuvataidekoulu sai oman luokan.

Talon kunto oli heikko ja masentava. Viihtyvyys oli vieras sana. Pihapiiri jäi hoitoa vaille. Näkymä oli häpeä koko seudulle. Tiedettiin myös, että kunnassa oli tehty pöytälaatikkopäätös talon lopullisesta tuhosta. Siitä huolimatta Taideyhdistys useaan otteeseen kirjelmöi tilojen tarpeellisuudesta ja rakennuksen korjauksesta.

Kun siirryttiin uudelle vuosituhannelle, tilanne paheni edelleen, ja viimein tuli jo häätökäsky. Talon toimintoja ei kuitenkaan voinut heittää pihalle. Minne kaikki sijoitetaan? Tehtävä todettiin mahdottomaksi ja samalla vanha koulurakennus sai terverunkoisen "paperit". Palattiin entiselleen.

Syksyllä 2002 Ruokolahden Taideyhdistys teki historiansa merkittävimmän päätöksen. Se ehdotti jälleen talon korjaamista, mutta ei ehdoitta. Jos kunta tulee mukaan, Taideyhdistys hakee EU-rahoitusta omiin nimiinsä ja sitoutuu remontoimaan koulu- ja piharakennuksen sekä pihapiirin.

Kunta suostui, ja päätökset tehtiin nopeasti vielä vuoden 2003 aikana. Taideyhdistys sai rakennuksiin ja yhden hehtaarin pihapiiriin käyttöoikeuden vuoden 2014 kesäkuuhun saakka. Isännyytensä vastineeksi Taideyhdistyksen oli täytettävä lupauksensa.

EU-rahoitus saatiin. Oli syntynyt kolmivuotinen (2004-2006) hanke, jonka kustannusarvio on 88434 euroa. Se jakautuu näin:

EU-rahoitus 50 % 44217 €
muu julkinen rahoitus (kunta) 25 % 22108 €
yksityinen rahoitus (Taideyhdistys) 25 %

-rahallinen osuus 11055 €

-talkootyö 11055 €

 

22108 €

Kaiken mahdollisti se, että kunta vastaa edelleen kaikista talon kiinteistömenoista. On menossa hankkeen viimeinen puolivuotisjakso. Aikataulu on pitänyt hyvin paikkansa. Rahaa on palanut ja tuhansia talkootunteja tarvittu. Sisulla ja sydämellä on rakennettu.

Taideyhdistys on vihdoin saanut sen haaveillun "oman kodin" ja kansalaisopisto viihtyisät toimitilat. Tuhoon tuomitusta on tullut kädentaitajien talo, kaikkien kuntalaisten kohtaamispaikka ja vieraiden pysäyttäjä. Taitotalo on totta.

 

KOULUTAPAAMINEN    19.8.2006

Rinnan rakentamisen kanssa Taitotalolla on myös toteutettu toista hanketta "Toimintaa Taitotalolle". Uudet tilat on tarkoitettu aktiiviselle toiminnalle, talo tarvitsee elämää. Siellä eri toiminnat kohtaavat ja taiteet tukevat toisiaan. Vaikka hanke on vielä kesken, näin voidaan jo sanoa tapahtuneen.

Jo vuosi takaperin esille nousi mahdollisuus järjestää entisille oppilaille ja kaikille talossa työskennelleille. Se olisi ensi kerta, kun näin tapahtuisi. Nyt se on totta.

Halusimme tehdä sen juuri nyt. Halusimme Teidät myös todistajiksi ja kunniavieraiksi toteamaan entisen koulunne nousun uuteen elämään.

 

Ruokolahdella elokuun 4. päivänä 2006

Harri Tonder